Jou
31
2008
Uuden vuoden kunniaksi vaihdan kuvablogini pohjaa jotta saan siihen mahtumaan enemmän asiaa. Tulevana vuonna tarkoitukseni on lisätä linkkejä ja vinkkejä entistä enemmän. Tämän uuden pohjan plussapuolia on 3 palstaa johon saa paljon entistä pohjaa enemmän asiaa. Otsikkokuvankin voi vaihtaa halutessa. Toisaalta tuo nykyinen kuva on rauhallinen, pidän siitä.
Nyt ei sitten tarvita muuta kuin aikaa alkaa räpeltää linkkien yms. kanssa. Kunhan ehdin palaan asiaan.
Jou
30
2008

Ihanaa - uusi vuosi vietetään rauhallisesti kotona. Ei mitään hirveätä hässäkkää ruokien tai juomien kanssa - ollaan vaan kuin ellun kanat. Kuuden maissa käydään rantapuistossa Nellan porukan kanssa ilotulitusta katsomassa ja sen jälkeen nautitaan vain kiirettömästä illasta. Olen varannut itselleni juustosnakseja pussillisen ja vaikka tiedän etukäteen että sen pussin tyhjentämisestä seuraa paha morkkis - teen sen silti.
Toinen ongelma on kaiken joulun aikana syödyn suklaan lisäksi ostin tänään lisää suklaaherkkuja - pahus kun myyvät kaikki loput suklaaherkut puoleen hintaan enkä voi vastustaa niitäkään. Sitä paitsi, puoleen hintaan - sehän on säästöä kaikki tyynni.
Ähky tuosta mässäilystä tulee, mutta aloitan sitten lenkkeilyn heti uudenvuodenpäivänä ;).
Tosi Hyvää Uutta Vuotta kaikille - toteutukoon tulevana vuonna kaikki unelmanne!
YouTube: Joel Hallikainen - On niin monta syytä jatkaa
Jou
30
2008



Joulua kestää meillä yleensä loppiaiseen. Niin kai tänä vuonnakin. Joulukuusikaan ei vielä varise päin vastoin näyttää siltä että se alkaa viihtyä meillä. Aurinkoisina päivinä jouluvalot näyttävät kurjilta kilpailijoilta ja ne joutaisivatkin pois kevään valon tieltä, mutta jospa nyt ainakin yli vuodenvaihteen niitä pitäisi päällä.
Kummallista miten pian päivä tuntuu jatkuvan ja voi haistaa jo kevättä ilmassa! Tänään oli sellainen päivä kun kävelin pienen kirkkolammen ympäri olin tuntevinani jo kevään tuoksun. Siellä olivat sorsat, joutsenet ja varikset sulassa sovussa keskenään, lampi aivan kuhisi lintuja. Ihmeellistä että siellä tarkenevat. Otin muutaman kuvankin - eivät ole hääppösiä, mutta kun en voi pitää näppejäni irti kamerasta muutama räpsy piti saada.

Jou
20
2008

Jokunen vuosi sitten oli pääsiäisen aikaan niin lämmintä, että ulkona, auringonpaisteessa, tarkeni villatakkisillaan joten kaivoimme pallogrillin varastosta ja pistimme pystyyn kevään ensimmäisen makkarangrillausjuhlan naapureiden kanssa. Oluet pysyivät kylmänä lumihangessa ja yksi naapureistamme viihdytti meitä laulullaan kitaran säestyksellä.
Auringon painuessa mailleen, sään viiletessä, siirryimme sisätiloihin nauttimaan toisen naapurin taikomista herkullisen kahvipöydän antimista. - Muuton jälkeen kaipaan joskus noita aikoja; yhteisiä juhlia ja lämminhenkistä yhdessäeloa naapureiden kanssa.



Jou
12
2008


Jouluiloa kehyksen koko on 380 x 365 pix, resoluutio 72. Suurempaan pallon tulevan kuvan koko on noin 200 x 180 pix, pienempään palloon noin 115 x 100 pix. Resoluutio molemmissa sen 72.
Tässä tarvitset kuvankäsittelyohjelmaa. Tee näin: kopioi pohjaksi liitteenä oleva kehystiedosto. Seuraavaksi nuo pienet kuvat ja kopioi sitten taustakehys koko komeuden päälle ja viimeksi yhdistä tasot. Se on siinä.
Kun yhdistät kaksi tai useampia kuvia tulee yhdistettävien kuvatiedostojen olla samaa kokoa. Ja resoluutio on tärkeä että se on sama kaikissa. Tämä on tärkeää myös korttipohjien kanssa. Yleensä suoraan kamerasta ladatut kuvatiedostot ovat tarpeettoman suuria nettikuviin ja ovat siten vaikeita käsitellä kuvankäsittelyohjelmissa. Kuvat kannattaakin pienentää heti alkuun sopivan kokoisiksi. Kuvankäsittelyssä käytän useimmiten kokoa joko 800 x 600 pix tai 640 x 480 pix. Resoluutio on yleensä nettikuvissa 72-100. Pienennän sitten valmiin kuvan käyttötarkoituksen mukaan ja optimoin nettiä varten. Tällä tavalla kuvatiedostot pysyvät pieninä ja kuvia mahtuu esim. blogeihin satoja.
Kun käytät crop tool työkalua saat sillä aina sopivan kokoisia kuvia. Työkaluun määritellään kulloinkin tarvittava kuvan koko ja resoluutio, minkä jälkeen käytössä on aina sopivan kokoisia kuvia, jotka kannattaa tallentaa omaan kansioonsa vastaisuuden varalle. Alkuperäinen kuvatiedosto säilyy omassa kansiossaan koskemattomana.
Kopioi korttipohja tästä: 
Jos haluat nähdä miltä kehyksen teko näyttää katso vaiheet tästä: 
Jou
11
2008

Meillä on ihan oma iceman - hän on tässä menossa virkistäytymään lumihankeen. Lumiukko katsoo ehkä vähän ihmeissään outoa kulkijaa. Kuva on otettu jokunen vuosi sitten hiihtoloman aikaan mökillä. Murkku on piipahtunut saunan löylystä ulos ja vaikka tässä meno näyttää suhteellisen verkkaiselta voin kertoa että vähän äkkiä hän sieltä palasi saunan löylyihin.
Se hiihtoloma oli ratkiriemukas, hassunhauska. Hiihdettiin, laskettiin mäkeä, paistettiin nuotilolla makkaraa, peuhattiin lumessa oikein sydämen kyllyydestä ja saunottiin perusteellisesti. Oi niitä aikoja.
Jou
10
2008


Liitteenä oleva kuvakehys on kokoa 560×286 pix. Resoluutio 100. Kehykseen sopivan kuvan tulisi olla noin 345×234 pix ja resoluutio 100.
Käyttämällä kuvankäsittelyohjelman tasot (Layers) toimintoa saa kortista parhaan tuloksen; kun kuvan sovittaa taustatason ja sen kopion väliin. Sitten Layer –> Flatten Image. Tallennus jpg tiedostona.

Kuvan voi myös sovittaa suoraan kehyksen päälle, mutta silloin sen koko pitää olla aika tarkaan aukkoon sopiva.
Tässä kehys (png. tiedosto): 
Jou
10
2008

Kortti on tehty WaltDisneyn ilmaisesta clip-art kuvasta ja on vapaasti käytettävissä.
Tähän sopii hyvin musiikki youtubesta: Christmas Carols - I Saw Mommy Kissing Santa Claus
Mommy Kissing Santa Claus
Jou
08
2008

Laita joulukuvasi tähtikehykseen. Se toimii samalla tavalla kuin lumikidekehys - vetämällä kuvan päälle. Parhaisten kuvan saa asetettua haluamalleen kohdalle tasoja käyttämällä. Ensin kehys taustatasoon, kuva väliin ja kopio taustasta päällimmäiseksi. Sitten tasot yhdistetään ja se on siinä.
Kehyksen koko on 400×550 pix, resoluutio 72. Kehykseen tulevan kuvan koko on noin 298×398 pix ja resoluutio sama kuin kehyksen eli 72. Kun kuva on valmis sen voi pienentää haluttuun kokoon, esim. yllä olevat pienet kuvat on pienennetty kokoon 200×275 pix - res 72.
Kopioi tähtikehys tästä: 
Jou
07
2008

Postimerkkejä on tosi hauska tehdä. Kuvien suhteen on runsaudenpula mutta tyylivalinta onkin sitten vaikeaa. Postimerkkiin tulevan kuvan kun pitäisi olla yksinkertainen eikä siinä saisi olla liikaa tavaraa. Kun kuvan koko on noin pieni yksityiskohdat eivät erotu lainkaan jos kuva on kovin runsassisältöinen. Yhtä kaikki, näitä on kiva tehdä samoin kuin pieniä polaroid-kokoisia joulukortteja joita olen tulostanut muutamiin joulupaketteihin.
Tämän joulun suosikkini on tietysti Nellan joulutervehdys - postimerkki joka tuossa ylhäällä keskellä.