Tou
17
2009

Helsingin Seurasaaressa oravat ovat kesyyntyneet niin, että hakevat pähkinät kädestä. Ja jos niille ei ole mitään tarjottavaa kiipeävät housunlahkeita pitkin taskuille. Vaikuttavat aktiivisuudessaan joskus jopa pelottavilta samoin kuin joutsenetkin, jotka ovat kesyyntyneet ja saattavat tulla maalle ihan lähietäisyydelle leipäpalojen perässä.
Jou
12
2008


Jouluiloa kehyksen koko on 380 x 365 pix, resoluutio 72. Suurempaan pallon tulevan kuvan koko on noin 200 x 180 pix, pienempään palloon noin 115 x 100 pix. Resoluutio molemmissa sen 72.
Tässä tarvitset kuvankäsittelyohjelmaa. Tee näin: kopioi pohjaksi liitteenä oleva kehystiedosto. Seuraavaksi nuo pienet kuvat ja kopioi sitten taustakehys koko komeuden päälle ja viimeksi yhdistä tasot. Se on siinä.
Kun yhdistät kaksi tai useampia kuvia tulee yhdistettävien kuvatiedostojen olla samaa kokoa. Ja resoluutio on tärkeä että se on sama kaikissa. Tämä on tärkeää myös korttipohjien kanssa. Yleensä suoraan kamerasta ladatut kuvatiedostot ovat tarpeettoman suuria nettikuviin ja ovat siten vaikeita käsitellä kuvankäsittelyohjelmissa. Kuvat kannattaakin pienentää heti alkuun sopivan kokoisiksi. Kuvankäsittelyssä käytän useimmiten kokoa joko 800 x 600 pix tai 640 x 480 pix. Resoluutio on yleensä nettikuvissa 72-100. Pienennän sitten valmiin kuvan käyttötarkoituksen mukaan ja optimoin nettiä varten. Tällä tavalla kuvatiedostot pysyvät pieninä ja kuvia mahtuu esim. blogeihin satoja.
Kun käytät crop tool työkalua saat sillä aina sopivan kokoisia kuvia. Työkaluun määritellään kulloinkin tarvittava kuvan koko ja resoluutio, minkä jälkeen käytössä on aina sopivan kokoisia kuvia, jotka kannattaa tallentaa omaan kansioonsa vastaisuuden varalle. Alkuperäinen kuvatiedosto säilyy omassa kansiossaan koskemattomana.
Kopioi korttipohja tästä: 
Jos haluat nähdä miltä kehyksen teko näyttää katso vaiheet tästä: 
Jou
10
2008


Liitteenä oleva kuvakehys on kokoa 560×286 pix. Resoluutio 100. Kehykseen sopivan kuvan tulisi olla noin 345×234 pix ja resoluutio 100.
Käyttämällä kuvankäsittelyohjelman tasot (Layers) toimintoa saa kortista parhaan tuloksen; kun kuvan sovittaa taustatason ja sen kopion väliin. Sitten Layer –> Flatten Image. Tallennus jpg tiedostona.

Kuvan voi myös sovittaa suoraan kehyksen päälle, mutta silloin sen koko pitää olla aika tarkaan aukkoon sopiva.
Tässä kehys (png. tiedosto): 
Jou
10
2008

Kortti on tehty WaltDisneyn ilmaisesta clip-art kuvasta ja on vapaasti käytettävissä.
Tähän sopii hyvin musiikki youtubesta: Christmas Carols - I Saw Mommy Kissing Santa Claus
Mommy Kissing Santa Claus
Jou
08
2008

Laita joulukuvasi tähtikehykseen. Se toimii samalla tavalla kuin lumikidekehys - vetämällä kuvan päälle. Parhaisten kuvan saa asetettua haluamalleen kohdalle tasoja käyttämällä. Ensin kehys taustatasoon, kuva väliin ja kopio taustasta päällimmäiseksi. Sitten tasot yhdistetään ja se on siinä.
Kehyksen koko on 400×550 pix, resoluutio 72. Kehykseen tulevan kuvan koko on noin 298×398 pix ja resoluutio sama kuin kehyksen eli 72. Kun kuva on valmis sen voi pienentää haluttuun kokoon, esim. yllä olevat pienet kuvat on pienennetty kokoon 200×275 pix - res 72.
Kopioi tähtikehys tästä: 
Jou
07
2008

Postimerkkejä on tosi hauska tehdä. Kuvien suhteen on runsaudenpula mutta tyylivalinta onkin sitten vaikeaa. Postimerkkiin tulevan kuvan kun pitäisi olla yksinkertainen eikä siinä saisi olla liikaa tavaraa. Kun kuvan koko on noin pieni yksityiskohdat eivät erotu lainkaan jos kuva on kovin runsassisältöinen. Yhtä kaikki, näitä on kiva tehdä samoin kuin pieniä polaroid-kokoisia joulukortteja joita olen tulostanut muutamiin joulupaketteihin.
Tämän joulun suosikkini on tietysti Nellan joulutervehdys - postimerkki joka tuossa ylhäällä keskellä.
Jou
02
2008

Tämä ohje vaatii kuvankäsittelyn perustietojen hallintaa. Jos haluat käyttää tätä kehystä omissa nettikorteissasi kopioi oheinen tiedosto omalle koneellesi .png - muodossa. Kehyksen maksimikoko on 600×500 pix joten siihen sovitettavan kuvan tulee olla samaa kokoa. Resoluutio molemmissa 72. Kehys on tarkoitettu nettikortteihin.
Kun kuva on taustatasolla vedä kehys sen päälle. Jos kuviointia tulee vääriin paikkoin kuten esim. keskelle kasvoja poista ylimääräiset poistotyökalulla.Kun kuva näyttää valmiilta yhdistä tasot. Sen jälkeen voi vielä tummentaa reunoja ja säätää kuvan valoisuuttaa tms. tarpeen mukaan.
Lopuksi kuvan voi pienentää sopivaan kokoon, esim. leveys 400 pix. Pienentämisen jälkeen kuvaa voi vielä terävöittää varovasti.
Kopioi tämä 
… tai tämä 
Punaisen kehyksen koko on 600×582 ja res. 72.
Jou
01
2008

Onneksi ainakin joskus jouluna on ollut lunta. Lumikuvat alkavat olla ainakin näin Etelä Suomessa harvinaista herkkua. Usein kun lunta tulee ja maa on valkoinen jne. on muuta tekemistä ettei ehdi keskittyä kuvaamaan ja sitten kun olisi aikaa lumet lähtevät kohisten kuten kävi taas tällä kertaa.
Täytyy siis tyytyä menneen talven lumiin ja kuviin.
Mar
25
2008





Nämä kortit ovat myös vanhoilta kotisivuiltani. Ne ovat olleet siellä jo muutamana jouluna ja nyt pitäisikin ehtiä kuvata uusia joulukuvia - niin - ja myös ehtiä päivittää ne vanhat sivut.
Nyt olen lähdössä matkalle joten kameran kanssa puuhastelu jää tämän reissun aikana enemmän satunnaiseksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä.