Tou 29 2009
Aiheen 'Yleinen' arkisto
Tou 17 2009
Seurasaaren kesy orava

Helsingin Seurasaaressa oravat ovat kesyyntyneet niin, että hakevat pähkinät kädestä. Ja jos niille ei ole mitään tarjottavaa kiipeävät housunlahkeita pitkin taskuille. Vaikuttavat aktiivisuudessaan joskus jopa pelottavilta samoin kuin joutsenetkin, jotka ovat kesyyntyneet ja saattavat tulla maalle ihan lähietäisyydelle leipäpalojen perässä.
Tou 15 2009
Moskovan Euroviisujen kunniaksi…


…pari kuvaa Helsingistä vuodelta 2007. Venäläinen kuvausryhmä saapuu Senaatintorille kuvaamaan aikaisin aamulla.
Jälkikäteen on vielä todettava, että noiden kotimaisten euroviisujen aikaan tunnelma Helsingissä oli rennon kansainvälinen. Suomalaisesta synkkyydestä tai slaavilaisesta melankoliasta ei tietoakaan. Ja - palvelu kaikkialla missä kuljimmekin - oli, ihmispaljoudesta huolimatta, epäsuomalaisen ystävällistä. Oi niitä aikoja!
Tou 15 2009
Hortensiat

Kesäkukat ovat taas torilla. Torit ovatkin silmää hivelevän kauniita kuvauskohteita kesäaikaan runsaine kukkineen, marjoineen ja vihanneksineen yms. Varsinkin Helsingin kauppatorilla riittää katsottavaa ja erilaista myyntikojua ja myytäviä tuotteita laidasta laitaan. Kuten esim. turkiksia.

Maa 12 2009
Valokuvatorstai: “Mieli kuvittaa…

“Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:”
Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)
Tam 31 2009
Ystävänpäiväkortteja


Nämä yllä olevat kortit olen tehnyt ilmaisista clipart-kuvista, skräppielementeistä ja lisäksi osin itse tehdyillä leimoilla. Ne ovat vapaasti käytettävissä ei kaupallisiin tarkoituksiin.

Tam 25 2009
Gimp - kuvankäsittely

Sorry, meinasi unohtua tämä mahdollisuus fraktaali-efektiin, mikä on Glimpissä toisin kuin esimerkiksi PS Elementsissä sitä ei ole ollenkaan.





Ylimmäisessä esimerkissä on käytetty filmi-efektiä.
Sitten Filmi-Dia efekti.
… ja hiirenkorva-efekti.
Kukkakärpäskuvassa olen käyttänyt monipuolista ja suosittua reunan häivytys-efektiä
ja alimmassa kuvassa on paljon käytetetty varjo-efekti.
Tässä vain muutamia esimerkkejä Gimp-kuvankäsittelyohjelman efekteistä. Vaikkakin paras kuva on aina luomua, käsittelemätön ja mahdollisimman aito, on joskus hauskaa leikitellä erilaisilla efekteillä. Kaikki efektit voi tehdä myös manuaalisesti esim. Photshopilla, mutta se vaatii aika lailla käyttökokemusta ja aikaakin. Esim. Gimpissä teet ne vain parilla hiiren klikkauksella ja se on siinä.
Efektit ovat vain lisämauste perinteiseen kuvankäsittelyyn mikä on sekin Gimpissä aivan samaa tasoa monen kaupallisen ohjelman kanssa.
Kaksi ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa yli muiden ovat Gimp ja Picasa. Näistä monipuolisempi ja lähes photoshopin veroinen on Gimp. Jos/kun on halua, kiinnostusta ja intoa opetella sen käyttö on siitä aktiiviselle kuvaajalle hyötyä ja iloa pitkälle tulevaisuuteen.
Gimpin suomenkieliset käyttöohjeet löytyvät nyt netistä. Myös rohkeasti kokeilemalla eri työkaluja oppii peruskäytön helposti, varsinkin jos hallitsee kuvankäsittelyn alkeet ennestään.
Tam 23 2009
Uunisaaren joutsenet
Kaivopuiston edustalla sijaitseva Uunisaari on keidas keskellä kaupunkia. Kesällä siellä on ihastuttava uimaranta kallioineen ja hyvätasoinen ravintola. Talvella sinne pääsee Kaivopuiston rannasta ponttonisiltaa myöten ja se onkin aurinkoisina kevätpäivinä tungokseen saakka täynnä ulkoilijoita. Kerta kaikkiaan ihana paikka ja vain kivenheiton päässä kaupungista.
Ylimmät kuvat on otettu Uunisaaresta kaupunkiin päin toisessa näkyy saareen tuleva silta ja sen takana Tähtitorninmäki Ursan torneineen. Keskellä saaren kallioita. Ja oikealla olevan kuvan taustalla on Suomenlinna.
Joutsenet ovat kesyjä ja tuolloin, maaliskuun loppupuolella, oli jo nähtävissä “soitinmenoja” ja mustasukkaisuuttakin joidenkin urosten välillä. Minulla oli mukana vain yksi objektiivi, eikä vastavalosuojaa tai suotimia minkäänlaisia. Tuossa valossa olisi pyöröpolarisaatiosuodattimesta tai vastaavasta ollut paljon apua, mutta se on jossittelua. Kirkas auringonvalo ei ole muutenkaan suosikkisäitäni kuvaamisen kannalta.




